Kyllä minua harmittaa välillä, kun huomaan kirjoittavani
aina uudelleen ja uudelleen samoista asioista. Käytän samoja kuvia ja samoja sanoja
uudelleen. Kun olen jättänyt kirjoituksen taakseni, unohdan sen, mutta vuotta
myöhemmin palaan taas aiheeseen. Sitä se vanhaksi tuleminen teettää.
Saman polun varrella on aina uutta ja uutta tutkittavaa. Sen opin jo lapsena, Mutta toisaalta on myös, että joka päivä tulemme vanhemmaksi. Kaiken lisäksi elämän paineet rasittavat muistia ja keskittymistä. Huomaan saman ilmiön itseni lisäksi myös muissa. Puhumme samat asiat toisillemme monta kertaa. Nuorempana se ärsytti erityisen paljon, nyt jo vähemmän. Tässä iässä huomaa, että toinenkaan ei muista. Mutta jos aiheen ottaa puheeksi, niin sitten tämä sen kyllä kieltää. Enpä enää otakaan. Vanhenevat ihmiset pelkäävät yli kaiken vanhenemista ja korostavat omaa nuoruuttaan ja nuorekasta ulkonäköään verrattuna ikätovereihinsa. Totuus on silti se, että vanhuus tulee auttamatta.
 |
| Isäni ja hänen nuorempi veljensä samassa pihapiirissä, missä vietimme lapsuutemme, sisarukseni ja minä. |
Minustakin on kivaa, kun joku sanoo minua nuoren
näköiseksi. Äskettäin kampaajani luuli minun olevan vasta siinä noin 55
vuotias. Itse tiedän olevani vanha ja mielenkiinnoton harppu. Ihmiset ovat vain
kohteliaita. Tänään luin lehdestä, että joku nainen piti valokuvanäyttelyä
nimellä ”Näkymätön nainen”. Voisin kaivaa vanhan päiväkirjani esille ja
kirjoittaa sieltä tekstiäni samaan aiheeseen liittyen. Enköhän joskus aiemmin
kirjoittanut aiheesta bloginkin. Tove Jansson on kirjoittanut näkymättömästä
lapsesta.
Näkymättömästä naisesta en muista nähneeni paljon
kirjoituksia. Nainen muuttuu näkymättömäksi siinä noin viidenkymmenen ikävuoden
korvilla. Muistan itse aivan hyvin sen ajan, kun itse muutuin. Se oli joskus 1990-luvun lopulla, kun asuin
vielä Helsingissä. Huomasin nyt, että olen tosin jo unohtanut sellaiset asiat,
mutta silloin kun se aikanaan tapahtui, se kirpaisi. Tiedän myös, että muut
naiset eivät jaa tätä mielipidettäni kuten eivät myöskään myönnä vanhentuvansa.
Mutta kyllä niin vain käy. Ennen vanhaan, aikana, jota nyt kutsumme
historiaksi, naisen näkymättömyys oli olemassa lähes syntymästä lähtien.
Googlasin myös hiukan varmistaakseni, etten todellakaan
ole ainoa, joka tuntee käsitteen näkymätön nainen. En löytänyt mitään niin mielenkiintoista,
että laittaisin linkin tänne, mutta kyllä heitä on vanhojen naisten lisäksi
muissakin ikäryhmissä. Taitaa olla, että aihetta myös tutkitaan. Ajatelkaapa
sitä viisautta, mikä aiheen takana on. Minua
ihan pyörryttää. Ulkonäkö, terveys ja jopa se minun rakastamani historiallinen
ulottuvuus, ne kaikki ja vielä paljon muuta löytyy. Naisen aivotkin ovat
ihmeellisin asia maailmassa, tutkimaton erämaa.
En silti lähde maallikkona tutkimaan aihetta sen enempää
vaan pysyttelen näkyvänä ja useimmiten myös näkymättömänä täällä blogissani. En koe silti enää olevani erityisen
näkymätön. Tässä iässä jopa haluaakin jo häivyttää itseään, vaikka käyttääkin
persoonaansa suodattimena tutkiessaan asioita.
Sotapolku
Netissä avattiin äskettäin Sotapolku-niminen palvelu. Sen oman kuvauksen mukaan Sotapolku.fi on
verkkopalvelu, joka syntyi uteliaisuudesta ymmärtää missä isovanhempamme
kulkivat sotien aikana. Palvelussa voi etsiä tai lisätä sukulaisensa tietoja ja
vaiheita sotien aikaan kartalla. Täytyy sanoa, että kyseinen projekti palautti
minut taas tutkimaan lisää isäni valokuvia. Olen jatkanut pari vuotta sitten
tekemiäni asioiden pinnallista kaivuuta. Täytyy myöntää, että kaikki pienikin
paneutuminen aiheeseen aiemmin on vain kiitokseksi myöhemmin, koska tietomäärä
ja ymmärrys on siinä välillä lisääntynyt.
Olen myös skannannut järjestelmällisesti noita isäni
sota-aikaisia valokuva-albumeja, jotta voin evakossa ollessani jatkaa
paneutumista tähänkin aiheeseen. Digitaalisuus on mahtava asia. Voin jättää
paljon asioita taakseni kunhan ne vain ovat koneella tallessa.
Tänään sain aikaiseksi isäni sotilaspassin ja kantakortin
tietojen perustamisen Sotapolku-palveluun. Löydät isäni tiedot täältä. Jonkin verran
saatan jatkossa niitä vielä täsmentää tai sitten en. Äitini tiedot aion myös
lisätä sinne.
Isäni haavoittui vaikeasti Kaukjärvellä 17.6.1944. Hän oli
sen jälkeen hoidettavana neljässä eri sotasairaalassa. Olen sotapolulle
merkinnyt vain kaksi, koska kantakortissa oli aikojen suhteen puutteita. Sen
mukaan hän oli ensin 43. sotasairaalassa ja siirtyi sieltä 35. sotasairaalaan
ja sitten vielä 45. sotasairaalaan. Ennen joulua 1944 (21.12.) hänet siirrettiin
54. sotasairaalan ja 7.5.1945 Hämeenlinnan sp E, josta kotiutettiin 9.5.1945.
 |
| Oletettavasti jokin sotilaiden koulutuspaikka? |
Sotasairaalat
Eli hän oli yhtäjaksoisesti haavoittumisen jälkeen
sairaaloissa 18.7.1944 – 9.5.1945 lähes kokonaisen vuoden. Mainitut
sotasairaalat olivat seuraavilla paikkakunnilla:
43. Sotasairaala oli Tiuruniemi Joutsenossa ja Rauhassa
Lappeenrannan alueella (tässä linkki mielenkiintoiseen Villimiehen jäljillä blogiin,
jossa löytyy kuvauksia näistä sairaaloista.
- isä kertoi samassa rintamalta tulevassa kuljetuksessa olevasta nuoresta miehestä, jolla olivat suolet ulkona
35. Sotasairaala oli Hämeenlinnassa, ilmeisesti
useammissa rakennuksissa.
45. Sotasairaala on sairaaloiden listan mukaan
Kristiinankaupungissa. Joten tässä on sitten virhe kantakortissa. Päiväyksen
kohdalla on myös kysymysmerkki
.
54. Sotasairaala oli SPR:n sairaala eli nykyinen Töölön
sairaala
Valokuvat
Valokuvissa on paljon selvitettävää. Isäni on liimannut
kuvia albumeihin aika mielivaltaisesti. En voi olla varma, että samalla sivulla
olevat kuvat kuuluvat loogisesti yhteen. Olen juuri saanut skannatuksi yhden mustan
albumin, jossa on välillä myös hänen partiokuviaan vuodelta 1932. Rakennuksia on vaikea selvittää. Äitikin
vilahtaa muutamassa valokuvassa. Liitän tähän blogiini muutaman kuvan.
Kirjeet
Onneksi olen ottanut talteen myös kasan isäni sodan
aikana saamia kirjeitä. Niistä selvinnee ehkä jotakin, toisesta näkökulmasta joka tapauksessa. Rakentelen palasista mennyttä aikaa ja tutustun tuntemattomiin vanhempiini ja yritän ymmärtää.
 |
| Tuo kirkko takana taitaa olla Terijoen suuri ortodoksikirkko. Siellä lähellä JR 1 oleskeli asemasodan aikana. Vammelsuu ja Lempaalanjärvi, Valkeasaari.... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti