Pinnistelyä

Unet ovat ihmeellinen maailma. Unen aikana ihmisen aivotoiminnan tietoinen yhteys olemassaoloon on poikki. Samanaikaisesti, kun keho lepää ja rentoutuu, se korjaa itseään. Emme usein muista uniamme. Olen aina arvostanut uniani, koska nähtyäni niitä yön aikana paljon, herään aamulla levänneenä ja rauhallisena. Joskus uneni ovat niin intensiivisiä, että näen niitä heräämiseen saakka. 

 

Kuvat elävät omaa elämäänsä, blogi omaansa!!

 

 

Silloin usein herätessäni muistan jotakin unen sisällöstä.Joskus ne johtavat minua myös tekoihin. Unennäköä ja omien unien tulkintaa voi toki kehittää pidemmälle. En ole kokenut sitä omalta kohdaltani tarpeelliseksi, koska jo lapsesta saakka olen osannut riittävällä tarkkuudella tulkita unieni symbolisen merkityksen. Omat uneni ovat arkipäiväisempiä kuin yleensä kuvitellaan. Ymmärrän helposti niiden syvällisemmän tarkoituksen juuri minulle itselleni. Siksi en ole useimmiten halunnut lähteä erittelemään niitä sen enempää. Unet kuuluvat elämän perusteisiin ja ovat voimavara omien tunteiden käsittelyssä. Pystyn kyllä nykyään käsittelemään tunteitani oikein hyvin myös hereillä ollessa. Olisiko kirjoittamisesta ollut siihen paljon apua?

tarkoittaa usein sitä, että blogin kuvat eivät liity tekstiin.. Siinä äidin 10-vuotiaana piirtämä mummin puutarha symboleineen...

 

Kun vanhenemme, meidän on suosiolla luovuttava monista asioista. Silloin on parasta viimeinkin ottaa kiinni siitä koko elämän jatkuneesta virrasta, punaisesta langasta, joka nimenomaan sisältää sen syvimmän tunteidemme kimpun. Siinä on sisällä ikään kuin monia erivärisiä johtoja, jotka ovat elämämme sydänveri, kaiken a ja o. Niiden avulla selviydymme vaikeuksistamme ja kuljemme eteenpäin aina viimeiseen hengenvetoomme. 

 

Siinä äiti piirtämässä.

 

Kitkaa saattaa aiheutua vaikkapa yhteydessä läheisimpien ihmisten kanssa. Vaikka olemme omassa tunnemaailmassamme selvillä vesillä, sitä on todella vaikea selittää jollekin toiselle. Syy voi olla siinä, että jollakin toisella on aivan erilainen katsantokanta asioihin. Jos minä vertaan asioita omasta sisimmästäni lähtien, omien kokemusteni kautta itseeni kiertäen, niin joku toinen saattaakin verrata minun sanojani ja ajatuksiani muiden tuntemiensa ihmisten ajatuksiin ja tekoihin ja niiden itseensä tekemään vaikutukseen. Joku toinen ei ehkä ota minua huomioon omana erityisenä yksilönä. Voi olla myös vaikeaa ajatella asioita sen toisen ihmisen näkökulmasta.

Siinä on heti suuri ristiriita. Jos olen aina käsitellyt toisenkin ihmisen asiat vain oman itseni kautta ja toinen ihminen katselee minua aiemmin tuntemiensa ihmisten ja omien kokemiensa nöyryytysten ja ehkä myös sitä kautta ikävien muistojen kautta eikä katsele minua täysin omana yksilönä, en voi olla muuta kuin surullinen. En voi paljon auttaa häntä muuttamaan kantaansa.

Pitääpä etsiä ne negatiivit. Kuvasta valokuvaamalla ei saa onnistumaan riittävällä tarkkuudella.

 

Tämä voi tuntua saivartelulta, koska molemmissa tavoissa ovat samat elementit olemassa. Minä olen vienyt kokemukseni omaan sisimpääni ja käsitellyt ne niin hyvin kuin mahdollista enkä tee vertailuja, vaikka tiedostan sen mahdollisuuden. Toisen kokemukset ovat jääneet irrallisiksi kokemuksiksi, teoiksi, sanoiksi, loukkauksiksi ilman niiden yhdistämistä omaan itseen ja käsittelemistä ja suodattamista sitä kautta.

En tiedä silti, onko se peruuttamaton ristiriita, vaikka se saattaa tuntua siltä. Joka tapauksessa, se antaa toiselle ihmiselle tunteen siitä, että hän ei ole tärkeä, hänen tunteensa eivät merkitse. Häntä verrataan aina muihin. Näistä asioista on vaikea alkaa edes riitelemään tai loukkaantua syvästi tai vaatia toista muuttumaan. Ne eivät ole sen arvoisia. On paras vain mennä eteenpäin.

Eilen sillalla yksinäistä sorsaa katsomassa. Pojan mukaan se etsi äitiään.

 

Ne ovat sellaisia asioita, joita opimme elämän kuluessa.  Sopeudumme ehkä jo ollessamme nuorempia kestämään pettymyksemme ja jatkamme matkaamme. Opimme kokemuksistamme. Kaikkien kasvu ei mene samalla tavalla.

Voin olla myös armoton kuvitellessani, että jollakin toisella voisi olla samanlainen ajatusmaailma kuin minulla, jossa olen vastuussa vain itse sanoistani, teoistani ja ajatuksistani. Saatan joskus ainakin mielessäni arvostella ankarasti muita omina yksilöinään enkä aina ymmärrä heidän vaikuttimiaan. Pyrin silti aina olemaan vertailematta ihmisiä toisiinsa tai itseeni enkä pidä itseäni parempana. Joudun kuitenkin kierrättämään toisen ajatukset oman kokemusmaailmani kautta yrittäessäni ymmärtää. Olen kiinnostunut ihmisten valtavasta kirjosta ja haluan kuulla niistä kokemuksista, jotka ovat tehneet heistä juuri sellaisen kuin he ovat. Sanon sitä joskus uteliaisuudeksi. Sitäkin voi olla vaikea ymmärtää.

Helsingin tuomokirkon portaat maaliskuun alussa 2011.

 

Ristiriitoja kohdatessamme on loppujen lopuksi paras vain mennä tilanteen ohi. Jokainen meistä on yksin vastuussa omasta kasvamisestaan. Nukkumisen ja unien näkemisen kautta saamme avaimia asian käsittelyyn omassa itsestämme ja tiellämme eteenpäin.

Olen kirjoittanut silloin tällöin, kuinka usein kuljen unissani kameran kanssa. En myös näe koskaan painajaisunia. Vanhempani käyvät usein unissani kuten myös entiset työkaverini. Harvemmin tapaan siellä läheisiä perheenjäseniäni paitsi joskus eri ikäkausina sivuosissa. Sukututkimuksiini liittyvät tai sivuavat asiat tulevat joskus esiin. 

Silmät ovat vanhentuneet aiemmin kuin pää. Leikkaus vähän pelottaa.

 

Unet haihtuvat nopeasti mielessä. Tämän kirjoituksen aloitin herättyäni hyvin nukutun yön jälkeen erääseen uneen, jossa selvitin erääseen sukututkimukseen liittyvää asiaa. Ajatella, kun join aamukahviani, muistin unen hyvin, mutta olen sen nyt unohtanut. En kirjoittanut sitä muistiin. Tiesin silti aloittaessani tämän kirjoittamisen, mihin se tietty uni liittyi omassa elämässäni. On asioita, joita joudun käsittelemään juuri nyt, näinä viikkoina. 

En saa päästää mieleeni uhriutumisen tunnetta, marttyyrin asennetta, kateutta, yksinjäämistä, ärsyyntymistä, masentumista, joista osasta minua saatetaan syyttää ja on joskus syytettykin. Vaikka olenkin yrittänyt keskustella niistä, se vaan uskomattoman vaikeata sillä tavalla, kuin minä sen haluaisin menevän. Toinen ihminen ei vaan aina näe meitä riittävän selkeästi eikä sitä kokemusta, joka sisältyy juuri minuun.  Ihmiselämässä on vain oltava valmis siihen, että olemme kaikesta huolimatta täällä monessa asiassa yksin. Vaikkemme olekaan yksin.

Voin kirjoittaa nyt omaa elämääni tarkkaillessani, että ehkä juuri se on nyt se teema, joka on ollut mukanani lapsuudesta saakka. Siitä tulen kirjoittamaan jatkossa lisää. Jos vain muistan sen kaiken muun keskellä...

Malmin hautausmaan väriloistoa viime vuoden kesäkuussa.